Pikaisesti kirjoitan tänne muutaman rivin...

Maanantai-aamuna sattui jotakin, joka pariksi päiväksi pysäytti koko meidän elämän. Pieni Leevi-poikamme sai jonkin sortin kohtauksen kotona. Hää meni ihan sellaiseksi veltoksi ja vaikka olikin tajuissaan ei juuri reagoinut mihinkään. Ihan niin kuin hää olisi ollut valtaisan väsynyt ja jossain ihan eri planeetalla. Soitimme sitten heti ambulanssin ja veivät meidät tähän paikalliseen sairaalaan, josta saman tien lääkäri ilmoitti, että jatketaan ambulanssilla keskussairaalaan.

Kun pääsimme keskussairaalaan, alkoi pikkuisen vointi parantua ihan itsestään ja illalla hän oli jo melkein oma iloinen itsensä.

Sairaalassa otettiin ihan kaikki mahdolliset kokeet, mitään ei löytynyt (onneksi). Lääkärit kertoivat että joskus (jopa melko usein) vauva saattaa saada tälläisen "kohtauksen" ja syytä ei koskaan löydy. Mutta jos toistuu, niin sitten tietysti taas sairaalaan.

Toivottavasti ei toistu. Se oli ihan kauheeta. Ja meidän vanhempien ja isoveljien huoli sanoin kuvaamaton, kun pikkuinen makaa siellä sairaalassa kaikissa koneissa kiinni, eikä tietoa, mitä tapahtui =( Ja se pelko, kun odotat ambulanssia ja minuutit kuluvat... Ne tuntuvat ikuisuudelta. Ja tietysti menetyksen pelko, mitä jos...

Vaan myö päästiin tänään kotiin (mie oon ollut siis siellä sairaalassa yötä päivää). Oli ihana tulla niin äidistä kuin pojastakin (joka nyt onnellisena nukkuu päiväunia vaunuissa ulkona). Joskus sitä vaan miettii, että kuinka joihinkin perheisiin annetaan jatkuvasti roppakaupalla kaikkia vaikeuksia (meilläkin niitä on ollut ihan reilusti ja jatkuvasti) ja toisille ei satu koskaan mitään...

Kiitos SNY paketista! Kuva tulee myöhemmin, kun nyt ei jaksa etsiä kameraa. Se ilahdutti kovasti, mies toi sen paketin miulle sairaalaan. Kaikkea ihanaa olitkin pakettiin laittanut =)

Mutta että tälläistä nyt tällä kertaa, kunhan piti päästä vaan kirjoittamaan vähän.