Aina välillä tulee sellaisia päiviä, että olis kannattanut jäädä vaan sänkyyn peiton alle makaamaan. Tällä viikolla niitä on ollut useampi :(

Jos jostakusta nyt tuntuu ettei jaksa kuunnella mitään vali-vali-valitusta, niin suosittelen jättämään lukemisen tähän.

Täällä ollaan jälleen kerran flunssan kourissa (eikä muuten oo kuin vissiin kymmenen flunssaa + muut taudit kevään jälkeen sairastettu...) ja jälleen kerran minä ja pikkuinen ollaan taudin kohteina. Vähät mie tästä omasta olotilasta, mutta on NIIN surkeeta katsoa kun pieni sairastaa eikä oikeen mitenkään voi auttaa :(

Yöt on muutenkin nyt yli viikon ajan olleet niin repaleisia, kun pikkuista koskee aina öisin mahaan. Yöunet on jääneet äidillä maksimissaan pariin tuntiin per yö. Ja nyt sitten tää flunssa päälle - viime yönä taisin nukkua yhteensä tunnin, senkin pätkissä. Sen lisäksi helikopteri pörräsi valoineen koko yön kahdesta eteenpäin kai etsimässä jotain kadonnutta tossa yläpuolella ja sekös taas pelotti keskimmäistä lapsukaista, kun ikkunat tärisee ja valonheittimet kylvää valoaan pitkin pihaa ja sisällekin.

Päivällä mie en osaa nukkua, lukuiset kerrat oon sitä kokeillut, mut ei onnistu. Jos vaikka itkuhälyttimestä loppuu patterit tai jotain muuta katastrofaalista sattuu sillä välin jos silmät ummistan... No ei vaiskaan, en vaan osaa nukkua. Ei oikeen onnistu ees silloin kun oon töissä ja yövuoroputki on päällä. Ja tottahan toki mies vois valvoa poitsun kanssa ja valvookin paljon, mutta samalla valvon itsekin. Mutta miehen on myös jaksettava käydä töissä. Eikä tää ees loppupeleissä oo omasta nukkumisesta kiinni, mutta haluisin niin kovasti, että pieni sais nukkua yönsä rauhassa.

Kotonakin pitäs tehdä vaikka mitä, vaan ei jaksa. Ja sekös inhottaa kahta kauheemmin... Perhe aina virnuilee, että mie oon kuin Monica Frendeistä - yhtä piirun tarkka asioista, eikä kaikista vähiten kotitöiden suhteen... Siitä oon kovasti yrittänyt opetella pois, vaan en oo tainnu oikeen onnistuu...

Olo on täysin voimaton ja onneton. Väsyneenä kaikki asiat tuntuu vaikeilta ja pienetkin vastoin käymiset ylivoimaisilta.

Ja sekin ahdistaa, että helmikuussa pitäs mennä töihin. Yhtään (tai kyl se vähän lohduttaa) ei lohduta se, että mies jää ensin isä-kuukaudelle, sitten hoitovapaalle. Voi, kuinka kovasti haluisin itse jäädä kotiin!

Joo ja moni muukin asia ketuttaa tällä hetkellä, mut ehkä en nyt kuitenkaan enempää valittele...

Loppuun vielä ilmoitusasia; kaikki, jotka olette ilmoittautuneet swappiin, olette mukana :) Viisi ilmoittautunutta tuli: Nitta, Ehlana, Nyyti, Iitaliini ja Päivi (linkitän myöhemmin). Eli kuusi korttia pitäisi sitten väsätä. Laittelen vielä kaikille s-postia, kunhan jaksan.

Kovasti mietin, että pitäskö julkaista tää kirjoitus vai ei, mutta julkaisen kuitenkin... Ehkä pitäs laittaa koko blogi salasanan taakse, niin sais purpattaa, mitä haluaa... Ja vaikka välillä vähän vaikeaa onkin, niin muistan olla kiitollinen ihanasta perheestäni, kodistani, terveydestäni (vaikkei se nyt mitään huippuluokkaa olekaan), siitä että miulla on työpaikka ja monesta muustakin asiasta, jotka on kuitenkin loppupeleissä hyvin.

No joo mie meen taas. Pahoittelen tätä sekalaista sepustusta!